Mitä helvettiä tulin luvanneeksi?

Sanotaan, että lupaukset pitää tehdä ääneen, jotta niiden toteuttamiseen liittyy riittävä psykologinen ja sosiaalinen paine. Olin heinäkuun toteuttamassa yhtä pitkäaikaista haavetta ja kiipesin yli 7000m korkealle vuorelle. Matka oli hieno ja opettavainen, vielä eivät omat rajat tulleet vastaan. Alastulomatkalla löysimme vuoren perusleiristä konttiin rakennetun saunan ja pienessä ylevyydentunteesta menin lupaamaan jotain, mitä en ole vielä aivan täysin ymmärtänyt. Lausun kuitenkin sen lupauksen nyt ääneen kaikkien ihmeteltäväksi. Voitte sitten muistutttaa siitä kun nähdään.

ironman

Olen pitkään halunnut kokeilla triathlonin puolimatkaa, mutta Joroisten kisa myydään aina liian nopeasti loppuun. Täksi kesäksi olin varannut paikan uuteen Tahko Triathloniin, mutta sen jouduin päällekkäisten matkojen takia perumaan. Viime syksynä hetken mietin, että olisiko täysin mahdoton ajatus vetää saman tien täysmatka, jätin kuitenkin asian hautumaan. Nyt parin oluen ja saunan tuomassa euforiassa lupasin ensi kesänä osallistua jollekin triathlonin täysmatkalle. Siis lupasin, että uin 3.8km, pyöräilen 180km ja juoksen maratonin, kerralla, putkeen.. Siis mitä hemmettiä.

Kokkausblogi ei koskaan oikein lopulta jaksanut innostaa, vaikka ympärillä on paljon päivän poliittisia aiheita en niistäkään oikein jaksanut kirjoittaa. Tuntuu, että nykymaailmassa kaikki on jo sanottu ja kaikilla on jo mielipide asioihin. Ironmaniä kuitenkaan ei ole kaikki vetänyt. Tiedän, että moni siitä haaveilee ja sitä ajattelee. Pyrkimyksenä on kertoa aika ajoin kuulumisia blogin kautta, että mitä projektille kuuluu. Toivottakaa onnea, sitä varmaan tarvitaan. Tai ei se taida onnesta olla kiinni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s